Muuttaminen Thaimaahan vaatii jonkinmoisen tukon papereita ja erilaisia dokumentteja, joiden hankinta meinasi jäädä hieman viime tinkaan. Saimme toki kohdemaasta seikkaperäiset ohjeet ja neuvoja, mutta jossain kohtaa kaikessa kiireessä loppui sisälukutaito.
Passin ohella maahan vaaditaan luonnollisestikin viisumi, joita on sitten koko joukko erilaisia eri tilanteisiin. Viisumia haetaan Suomen Thaimaan suurlähetystöstä ja mukaan tulee liittää muun muassa passeista kuvat, irrallisia passikuvia, koulutodistuksia englanniksi leimoineen, kahdelta eri työnantajalta englanninkielinen työtodistus, dokumentti siitä, että olemme oikeasti aviopari ja että tytöt ovat oikeasti lapsiamme. Bonuksena Thaimaan päästä jokunen paperi liittyen Villen työlupaan. Hieman koomistakin, että hain pinna kireällä arkistoiden kätköistä vanhaa vihkitodistusta, kunnes älysin, ettei se tietenkään ole englanniksi. Maistraatista sitten tempaisimme tarvittavan otteen Väestörekisteristä. Toivotaan, että nyt on kaikki mennyt jakeluun ja saamme viisumit ennen lentoa.
Paperisirkus ei lopu vielä viisumihakemuksiin: vuorossa ovat koiran passi, rokotukset, rekisteritiedot ja terveystodistukset englanniksi, tottakai. Molemmille aikuisille anotaan Autoliitolta kansainvälinen ajokortti, vaikkei sekään meitä pelasta kun opettelemme vasemmanpuoleisen liikenteen pelisääntöjä. Kun on luppoaikaa niin sitten voi taas pakata, tehdä vuokrasopimuksia täällä ja siellä, rokotuttaa lapsia joka käänteessä, sekä ohjelmoida e-laskuja ja päättää kaikenmoisia posteja ja tilauksia. Pitäisiköhän vielä harrastaa jotain?


Kommentoi ensimmäisenä