Vuosi poissa Suomesta tuli täyteen. Aika jännä fiilis. Elämme eräänlaista välivaihetta nyt. Pitäisi summata mitä tuli koettua, elää hemmetisti hetkessä kun kerran saa olla matkalla. Ja koko ajan kuitenkin suunnata ajatukset loppuvuoden organisointiin. Huh huh.
Vuoden aikana mielikuvat Suomesta muodostuivat uutisten, sosiaalisen median ja perheen ja kavereiden kanssa tehtyjen skype -puheluiden pohjalle. Melkoisesti kaipuuta ja kateellisuutta kun toiset ne vaan humputteli siellä keskenään. Toisaalta aika onnekas tunne siitä, että osuimme poissaolollamme vuoteen, mikä uutisten mukaan oli “kaikkien aikojen pimein talvi, kylmin kesä, hankalin sairastuvuus” -vuosi. Vettä, tauteja, kylmää, huonoa politiikkaa ja vihapuheita tuli joka tuutista.
Kun on tarpeeksi kaukana ja ulkona omalta mukavuusalueeltaan, sitä huomaa miten vitsin paljon arvostaa joitain asioita kotimaassa. Puhtautta, luontoa, perhettä, työtä, koulutusta. On joskus joku auttamassa lasten kanssa. Ajatusta siitä, ettei tarvitse kuolla tai myydä lapsiaan selvitäkseen hengissä jos jokin asia ei mene elämässä hyvin. Olimme etuoikeutettuja saadessamme asua melko herraskaista elämää toisessa kulttuurissa.
Samalla kun paluu tuttuihin juttuihin jo houkuttaa, tulee myös hienoinen ahdistus siitä, että se arki täytyy jossain kohtaa jälleen aloittaa. Päivähoitoa, eskaria, kolmivuorotyötä. Kausivaatteiden hankkimisen loputon suo. Palelua ja melkoisen muuton järjestely. Tottuminen siihen, ettei vastaantulijat enää hymyile tai tervehdi.
Samalla aivan mahtavaa nähdä jälleen perhettä ja ystäviä. Jospa sitä ei arki kiristä enää samoin kuin joskus ennen. Toivotaan että osaamme säilyttää tietynlaisen pellossa elämisen asenteen jatkossakin. Kuvassa Taimin peace -merkki 🙂








Tervetuloa kotikulmille!Vaikka näyttää siltä, että teillä on koti mukana koko ajan. Hieno kokemus!Toivottavasti voitte vastakin reissata.Totta,mitä puhut.Suomi ja maailma on muuttunut vuodessa.Valoisasti tulevaisuuteen katsoen ja visioiden!Niin pärjätään.
Huomenta.😊aivan ihana lukea blokia..kyllä näin on ,puolensa asioilla. Olette valtavasti saaneet vuoden aikana..eritt.in rohkeaa l.ähteä olen ihan kade😊..tervetuloa kotiin,halit teille jokaisellle!
Monta,monta kokemusta rikkaampana palaatte Suomeen.
Mutta miten saat ne lapset pukemaan vaatteet, en minäkään oltuani siellä edes hetken