Liikenteestä: se on juuri niin kamalaa kuin on kuvailtukin, ja hieman enemmän. Liikenne on vasemmanpuoleista, ja kaistoja on piirretty ilmeisesti myös joillain haamuviivoilla. Autot, mopot, lavaviritelmät ym. vain soljuvat sikin sokin melkoista vauhtia. Asumme melko vilkkaan isohkon tien likellä, minkä kautta joudumme lähtemään, jos aiomme jonnekin. Kolmikaistaisia (ehkä niitä on kolme?) väyliä jakaa korkea maavalli, ja aikoakseen lähteä esimerkiksi porteista oikealle on ensin ajettava kilometrikaupalla vasemmalle joko valoihin tai u-käännös -kohtiin. Tai sitten on otettava paikallinen mai pen rai -asenne, ja mentävä jalkakäytävän tapaisella väärään suuntaan vilkku päällä kunnes sopiva kolmen kaistan ylipyrähdys on mahdollista.
Paikalliset eivät juuri käytä kypäriä, ja on aivan normaalia – ja sallittua – että skootterin kyydissä on koko extended family eli koko poppoo mummosta taaperoihin. Plus kaikenlaista tavaraa tietenkin. Ville kun teki isommat kauppaostokset kotiinkuljetuspalvelulla, niin oletimme, että ne tuodaan autolla. Mitä vielä, kaksi hintelää miestä lastasi kaiken yhden skootterin kyytiin ja takanaistuja vielä roikotti muutamaa kassia käsissään.
Ajaessani ensimmäistä kertaa paikallisen marketin pihaan Taimi kantorepussa kädet täristen ihmettelin, kun viereen kurvasi paikallinen äiti kolmen alle viisivuotiaan kera. Lapset vain roikkuivat äidissään joillain huiveilla, ilman kypäriä tietty. Täkäläisillä on kyllä kova usko henkiinsä tai tosi sitkeä, naarmuuntumaton nahka.
Koska emme ole vieläkään tottuneet tähän kuumuuteen, päätimme ajella taksilla kaupungille ihmettelemään. Oletin Warorot-nimisen kauppapaikan olevan jonkinlainen ilmastoitu ostari, mutta “tori” osoittautuikin olevan urheillukentän kokoinen nelikerroksinen betonirunkoinen markkinapaikka. Kaikkea olisi ollut tarjolla mitä ihminen keksii, ruoasta vaatteisiin jne. Meidän perheeltä vain meinasi ilma loppua, joten kierreltyämme hetken otimme tuktukin toiseen kauppapaikkaan lähelle lentokenttää. Kontrasti oli valtava, kyseessä olikin sitten jo Koskikeskuksen tapainen, mutta hulppeampi ostosparatiisi. Ovimies avasi oven saapuessamme hiki valuen. Piipahdimme kahvilla Starbucksilla.
Takseissa on toki mittarit, muttei niitä juuri käytetä, ainakaan länsimaalaisten kohdalla. Ennen kyytiin menoa neuvotellaan minne matka ja millä hintaa. Emme ole vielä ryhtyneet tinkaamaan, halpaa on. Meiltä keskustaan maksoi eilen 160 bahtia, mikä tekee euroissa noin 3,90 €. Ajoa tuli useampi kilometri ja matka kesti jotain 20 min.





No hyvä jos käytätte taksiakin..tuo skootterilla ajelu kuulosti niin vaaralliselta, vaikka tyylikkäiltä näytättekin!
Kannattaa neuvotella ,mutta tietenkin on hyvä tietää tuttavilta paljonko tavallisesti maksaa. Eihän tuo ole kallista.