Onpahan eletty tovi lapsiperheen arkea. Koulua, päiväkotia, loputonta kuskailua, siivoilua, räkätauteja tasaisena purona. Kaikkea mukavaakin, mutta kuitenkin vähän väsyttävää. Lisänä vuorotyötä ja deadlineja, hankalia pitkäaikaissairauksia ja ystävän saattohoito ja menetys. Joka syksy kelien kylmetessä ja nivelien kipeytyessä muistelemme kurjassa säässä aiempia reissuja. Facebook on julma. Se palauttaa muistot lähes joka päivä ja näyttää kaukaisten ystävien puuhia. Miten tässä välissä onkin jo 4 vuotta ja puolen maapallon kilometrit. Miten me näytetään kuvissa niin vanhentuneilta?
Päätimme jättää yhden pimeän syksyn väliin. Ladata voimia jotta jaksamme taas. Tosin ei näitä mahdollisuuksia ihan joka vuosi tulekaan kohdalle. Viikon päästä jätämme taakse työpitoisen kesän Pohjois-Karjalassa ja suuntaamme kohti Bangkokia. Siellä sitten taas ihmetellään 3kk miten onkaan tukalan kuuma ja eikö kukaan katso kelloa. Kultasiko aika kaikki muistot?
Pieni toive elää että siellä osaisi jarrutella vauhtia ja lapsille jäisi taas kokemuksia että elellä voi monella tavoin. Kotikoulua, opintoja ja töitä tehdään matkallakin. Tällä kertaa tilanne on monin tavoin sama kuin 5 vuotta sitten. Pikkureissaajillamme on kuitenkin useampi vuosi lisää omatoimisuutta ja taistelutaitoja. Viimeksi kaikki oli uutta, mukana 5-vuotias ja vauva vaippoineen. Nyt reissuun kahden topakan ja kovin erilaisen tytön kera.
Kommentoi ensimmäisenä