Tänään 5. joulukuuta on Thaimaan rakastetun kuninkaan (Bhumibol Adulyadej) syntymäpäivä, samalla juhlitaan myös isänpäivää. Lähes jumalhahmona arvostettu kuningas taitaa olla liki 90 -vuotias pappa, maailman pisimpään vallassa ollut monarkki. Hillaa hieman harmitti, kun kerroin maan kolmen prinsessan olevan jo vanhoja mummoja.
Kyseessä on paikallinen isohko pyhä. Täällä juhlitaan yleensä isosti ja äänekkäästi, mutta isänpäivä vaikutti hieman hartaammalta tapahtumalta. Ihmisillä, joilla on varaa, on vapaata töistä. Puutarhuri saapui uskollisesti kastelemaan pihan viidakkoa. Kaduilla ja liikkeissä on koristeltuna lippuja, asetelmia ja kuninkaan kuvia. Virastot ja koulut ovat kiinni.
Ihmettelin, mikä keltaisten vaatteiden innoitus täällä on, mutta se liittyykin tämän päivän juhlintaan.Kävimme keskustassa hieman ihmettelemässä meininkiä. Taimi oli ainoa jolle löytyi keltaista ylle. Niistäkin vaatteista meni puolet muovipussissa reppuun pienen vahingon sattuessa. No, onneksi täällä ei tarvitse murehtia vaihtovaatteiden puuttumista, ilta oli niin lämmin että neiti pärjäsi vaipalla loppuretken. Kotiin huristeltiin mukavasti tuktukilla. Aina ei jaksa, eikä tarvitse ajaa. Ensimmäinen pilvinen päivä moneen viikkoon, lämpötila silti tukalat 33 astetta kun ajelimme keskustaan.
Huomenna juhlitaankin Suomen itsenäisyyspäivää sekä Holopaisten parisuhteen täysi-ikäisyyttä! 18 vuotta samoja vitsejä!

















Onnea! Vuodet menevät nopeasti.
Ylitti täälläkin uutiskynnyksen, radiossa haastateltiin vanhempaa naista sieltä teiltä päin. Kertoi, että kuningas on hänellekin kuin isä, oli toimittajan kertoman mukaan kanssa pukeutunut keltaiseen vaatteeseen. Jutussa kerrottiin myös kuninkaan terveyden olevan heikko, joten juhlavastaanottoa ei järjestetä. Hienoa että olette hauskuttaneet toisianne, eikä kumpikan ole juttuihin kyllästynyt. Linnan juhlia odotellen, lämmintä itsenäisyyspäivää teille kaikille sinne kuningaskuntaan toivottelee Varvarin torpan väki
Hyvää itsenäisyyspäivää ja onnea seuraavalle 18:lle vuodelle!