Aamukampa on askarreltu, muuttopäivä sovittuna ja lennot ostettu. Thaimaasta ei ole vielä löytynyt kotia, mutta tarjontaa tuntuu olevan, jos vain joku antaa koiran tulla myös asustamaan. Siellä on paraikaa hieman huono sää, satelee ja vain 32 astetta. Marraskuun tietämillä alkaa ilmeisesti parempien säiden kausi!
Tänään täällä Suomessa oli päivällä vain 12 astetta. Koko perhe on enemmän tai vähemmän flunssassa ja taloa täytyy alkaa jo lämmitellä. Kesä on ohi – vaikea vielä ymmärtää, että meiltä vain hetkeksi. Oikeasti. Lähtöpäivä on nyt päätetty, 3.10 pieni kolmentuhatta euroa säästävä heilautus Tukholman puolelle ja lauantaina 4.10 ilmaan Norwegianin lennolla.
Lento Bangkokiin ja sieltä Chiang Maihin vievät vain jotain 12 tuntia elämästä, mutta lentopelkoiselle se on aika paljon. Taimille ei saanut enää babyboxia koneesta, joten nautin Dreamliner-koneen elämyksistä pikkulapsi sylissä. Puhallettava niskatyyny saattaisi olla kätevä apuväline ja kantoliina, jos vahingossa tulisi tunti nukuttua. Voi APUA.


Kommentoi ensimmäisenä