Ajellessa noin 30 km itäänpäin Chiang Maista löytyy erikoinen vuori ja pienen pieni sisäänkäynti luolaan. Kunhan ensi kiipeää n. 180 porrasta posket hehkuen. Luolan ja alueen ylläpitoon veloitetaan ulkomaisilta portaiden juurella 30 bahtin maksu. Me saimme paikallisten hinnan 20 bahtia ilmeisesti koska valkea, kalju vauva oli matkassa ja tervehdimme tuttuun tapaan thain kielellä.
Ylhäällä luolan suulla oli huikea näköalatasanne. Taimi rintarepussa alkoi jälleen arvelluttaa todella ahtaanoloiseen jyrkästi alaspäin viettävään koloon meneminen. Mutta ei sitä nyt enää voi perääntyä kun on kiivennyt 30 asteen kelissä hemmetisti portaita sen vuoksi. Hilla oli aivan liekeissä vuokratun taskulamppunsa (20 baht) kanssa menossa maan alle.
Olihan hiukka portaita. Ja melkoisesti jännitystä koska Taimi sylissä ei meinaa oikein nähdä mihin astuu. Jotkut kohdat oli mentävä liki ryömien ja kaiteet lienevät ainakin suomalaisittain erittäin laittoman pienet.
Jonkinmoinen tarina kertoo, että joskus muinoin burmalaisten miehittäessä tämänkin kylän paikalliset keräsivät omaisuutensa ja perheensä ja asuivat luolissa kunnes levottomuudet olivat ohi. En osaa edes kuvitella miltä tuntuisi asua maan sisällä sen aikakauden valaistuksilla pidempiä aikoja.
Luola oli valtava. Eräässä kohdassa seinää kerrottiin olevan dinosauruksen fossiili. Maan alta löytyi lukuisten monumenttien lisäksi liki 10 metrinen buddhan patsas. Vaikuttavaa, kun huomioi miten hatarilla portailla kaikki siihen vaadittava sementti on tuotu ämpäri -tekniikalla alas luolaan.
Yllättävää, ettei siellä ollut laisinkaan kylmä! Ja miten hyvin oli ilmaa, ottaen huomioon että pieni sisäänmeno-aukko lienee ainoa väylä sekä ihmisille että hapelle maan alle. Alueella on kilometrin päässä useampia kuumia lähteitä, olisiko niillä sitten vaikutusta. Hieno paikka!
















Mahtava paikka ainakin se onkalo missä on paljon ihmisiä. Jyrkiltä näyttää portaat, mitkä alaspäin vievät, toi ne kai ylöskin. Sai siinä tyttöjen kanssa varmaan tarkkana olla. Kyllä olis meikän jäänyt paikka näkemättä, en pidä ahtaista paikoista varsinkin jos ne on maan uumenissa. Joskus on tarvinnut käydä tossa omassa kaivossa, ei ollut ollenkan kivaa vaikkei siellä edes ollut vettä. Uusia teidän seikkailusta kertovia juttuja odotellen terveisin Varvarin torpan väki.