Pikku potilas

Taimi päätti jatkaa sairastamista hankkimalla yllättäen kovan kuumeen. Sitä sitten kotitohtoroitiin päivän verran kotosalla. Kun neiti ei kotimaisista tropeista huolimatta osoittanut oikein kuumeen laskua ja silmäkin näytti rähmivän, päätin hurauttaa taksilla kaupungin ilmeisesti isoimpaan sairaalaan josta löytyy lastenklinikka. Chiangmai Ram Hospital toimii myös yhteistyössä (kotimaisten) vakuutusyhtiöiden kanssa. Ensin tulee maksaa, ja viikon päästä saa hakea rahan takaisin. Mukana sairaalassa, kuten hiukka kaikessa asioinnissa täällä, tulee muistaa pitää passit mukana.

IMG_2876 IMG_2860

Klinikka olikin sitten hitusen menevämpi paikka kuin kotoisa lastenpoli Tampereella. Aulassa oli jäljiteltynä ilmeisesti jonkinmoista avaruus -maailmaa. Aulan nurkassa oleva UFO paljastui pieneksi leffateatteriksi jossa pyöri piirrettyjä. Leluja taas ei näkynyt, joskin niissä on hygienia -riskinsä. Siistijä pyyhki pintoja jatkuvasti, osa potilasaulan odottajista käytti hengitysmaskeja. Jokapaikassa oli erittäin puhdasta. Lääkärikin pesi kädet ennen ja jälkeen Taimiin koskemisen oikein vedellä ja saippualla! Sellainen ihme, jota en ole vielä tähän mennessä havainnut lastenlääkärin tekevän…

IMG_2852 IMG_2875

Hoitohenkilöstö ei puhunut kovin pätevää englantia, muttei se asioiden sujuvuutta haitannut. Ensi katsastettiin perusjutut, pituus, paino, päänympärys ja hapetus. Sitten odoteltiin hetki lääkärille pääsyä. Lääkärin englannin taidot eivät myöskään olleet ihan huipputasolla, mutta asia tuntui menevän perille. Olin varautunut kieliongelmiin kirjoittamalla Taimin oireet ja lämmöt aikajanalle lääkityksineen. Vauva tutkittiin huolella, ylimääräisiä ei juuri rupateltu.

IMG_2854

Taimilta otettiin influenssanäyte ja RS -virusnäyte nenänielusta. Käytössä oli jonkinmoinen pikatesti, minkä toteuttamista en kehdannut jäädä katsomaan. Ammattilaisen silmin näytteenotto sujui erinomaisesti, ei mitään hipaisua vaan kunnon näyte! Täällä on ilmeisesti menossa erityisen hankala kausi-influenssa. Molemmat kokeet olivat onneksi negatiivisia, mutta kuumeen ja kurjan näköisen nielun vuoksi määrättiin antibioottia, nenätippoja, yskänlääkettä ja särkylääkettä. Antibiootiksi pamautettiin Zithromax, ei lähdetty millään pehmeällä Amorion -linjalla kuten Suomessa vauvojen kanssa.

SONY DSC

Kuten muuallakin työelämässä täällä, henkilökuntaa näytti olevan paljon suhteessa potilaiden määrään. Jokaisella lääkärillä on oma hoitaja huoneessa, joka ohjailee potilaat sisään ja ulos, sekä tarvittaessa avustaa tutkimisessa. Aulan perustutkimus-pisteellä pyöri nelisen naista ja jokunen sihteerin oloinen, sekä muutama erilaisessa hoitoasussa oleva henkilö. Hoitohenkilöstön työasut olivat jotain muuta kuin suomalaiset ”pyjamat” ja crocsit. Työasuun kuului valkoinen hame, sininen piukka ja edestä avoin jakku, rypytetty silkkipusero, huivi ja hiusten nutturaankin joku rusetti -hässäkkä. Sukkahousua ja mustia lakerikenkiä. Ilme oli kyllä siisti, mutten kyllä mukavuussyistä vaihtaisi tuollaiseen. Kovin läheltä en kehdannut ottaa kuvaa.

IMG_2867

Samasta suuresta aulasta löytyi myös apteekki, josta saimme lääkkeet heti matkaan sekä laskutus -piste.

Laskun summien jakaumasta huomasi hienoisen hintaeron palveluissa/ ammattien arvostuksessa; lääkärille palkkiota 750 bahtia, hoitajien työpanokseen 48 bahtia. Kokonaisuudessaan lääke, tutkimus ja sairaalakuluja 3881 bahtia (n. 95€). Väsyneenä, Taimi kitisevänä sylissä ryhdyin setvimään setelitukkoa, lähinnä huolissani kuulinko summan oikein ja miten nämä rahat nyt menikään. Laskuttaja ilmeisesti oletti minulta uupuvan summasta, jolloin hän oivalsi, että maksamalla 100 bahtia pääsen V I P -asiakkaaksi, saaden loppusummasta yli 600 bahtia alennusta. No, sopihan se minulle, voi tulla vuoden aikana joku muukin käynti. Eipä ole ennen tullut oltua sairaalan VIP -asiakas, vaikka esikoisen kanssa jonkinmoisen kanta-asiakkuuden kriteerit varmasti täyttyivät aikanaan Mehiläisessä.

WP_20141120_002

Tätä kirjoittaessa menossa on tästä keikasta jo toinen ilta. Pikku potilas se vaan on sitkeästi edelleen kuumeessa, toivotaan ettei tarina saa huomenna jatko-osaa. Yleiset vaivathan ne ovat todennäköisimpiä, mutta vieraassa maassa vieraiden pöpöjen seassa ei ole kovin mukavaa arvailla neidin kuumeen syytä. Toisaalta lohduttavaa, että täällä ovat muutkin muksut flunssassa, niin eiköhän tuo ole samaa sarjaa!

5 Comments

  1. Eira said:

    Onpa hieno sairaala. Näin jouduit tutustumaan siihenkin maailmaan. Toivottavasti Taimi tervehtyy ilman jatkoja.

    20.11.2014
    Reply
  2. inna pernu said:

    Voi pikkupotilasta.. Toivottavasti pian tokenee…

    20.11.2014
    Reply
  3. Eve said:

    Onneksi siellä vaikuttaa olevan enemmän kuin asianmukainen sairaala. Toivottavasti ei kuitenkaan liian usein tarvi vierailla. Paranemisia Taimille!

    21.11.2014
    Reply
  4. Mauri said:

    Pikaista paranemista pikku Taimille. Kiva huomata teidän positiivinen asenteenne paikalliseen sairaala systeemiin. Olin huomaavinani jutussa pientä huumorin pilkettäkin, hiukan vaikutti, että vanhemmalle mies potilaalle olis silmän iloakin tarjolla HEKO HEKO!

    21.11.2014
    Reply
    • Terhi said:

      Hahhaa! Täällä on kyllä länsimaiseen makuun tarjolla silmäniloa yllinkyllin hieman joka puolella. Naiset ovat pääasiassa pieniä, sieviä ja panostavat ulkonäköönsä aivan eri tasolla kuin Suomessa. Toisaalta on mukavaa, että ihan arkisen näköistäkin sakkia on liikkeellä. Miehetkin huolehtivat ulkonäöstään; parrat tai vaatteet eivät hapsota. Pukeudutaan hyvin.

      22.11.2014

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.