Retkikohteena Chiang Rai

Koska kyseessä on jonkinmoinen loppusuora täällä asumisellemme, aloimme toteuttaa retkiä joihinkin paikkoihin joita on syytä käydä ihmettelemässä. Chiang Rai on kolmisen tuntia koiliseen Chiang Maista oleva kaupunki. Kaupunki sinänsä ei ole oikein minkäänmoinen ilmestys, mutta se on kuuluisa mm. valkeasta ja mustasta temppelistä. Nämä sitten laitettiin listalle johon ei oikein muuta tungettukaan mukavan yöpymisen  ja herkuttelun lisäksi. Ensimmäinen yö kului Chiang Rai Legend -nimisessä hotellissa. Erinomainen paikka Kok -joen rannalla!

Valkoinen temppeli, Wat Rong Khun jakaa hieman mielipiteitä. Kyseessä on taiteilija Chalermchai Kositpipatin koko ajan kehittyvä teos, kunnioitus Buddhalle. Vaikutteita on ympätty miljööseen mm. elokuvista. Hohkavan valkeita pylväitä koristivat tuhannet hopeisena välkkyvät peilin palaset. Hieman kornia, mutta kuitenkin vaikuttava teos omassa mittakaavassaan.

Valkealle temppelille ikäänkuin vastakohtana Chiang Raista löytyy musta temppeli, Black House, Baan Dam museum. Paikka on toisen taiteilijan, edesmenneen Tawan Duchaneen teos joka kuvastaa ihmismielen pimeyttä. Paikka pursusi eläinten luista ja kalloista tehtyjä asetelmia ja erilaisia rakennuksia. Ja liikaa kiinalaisia, lapsistamme kiinnostuneita turisteja. Sama mielipide korniuden ja taiteellisen arvon välillä. Oppaan kanssa ehkä olisi saanut paikasta enemmän irti. Vaikuttavan näköinen paikka kuitenkin.

Reissun yhtenä tavoitteena oli myös hieman testailla, vieläkö tytöt jaksavat istua autossa pidempää matkaa. Jaksoihan ne! Ajoreiteille osuu täällä päin maailmaa melkein aina vuoristoa, aivan huippua. Suuntasimme Chiang Raista seuraavana päivänä pohjoista reittiä kohti Chiang Daoa. Mutkainen tie vuoristossa likellä Burman rajaa oli aivan mahtava. Vuorta, rotkoa, viidakkoa ja viljelyksiä. Hieman sateita ja auringonlaskua. Ystävät huolehtivat Papusta yhden ylimääräisenkin päivän, niin jarrutimme Chiang Dao Nest -nimiseen majapaikkaan yöksi. Hyvä tunnelma, huippua ruokaa ja melkoiset maisemat herätessä.

Seuraavana aamuna suunta kohti kuuluisia luolia. Chiang Daon luolat käsittävät yli 100 luolaa, jotka vievät parhaimmillaan 10-12 km vuoriston sisuksiin. Vain muutama on auki yleisölle. Kysyimme oppaalta, aiemmat luolakokemukset mielessä, soveltuuko reitti pikkulapsille. Kovasti nyökkäyksiä ja kaasulyhdyn virittelyä. Mikäs siinä sitten, luolaan vaan. Näytti olevan kovasti avaraa ja oikein betonia lattiana.

Ensimmäisten vaikuttavien luolien jälkeen Taimi rintarepussa alkoi mietityttää homman mukavuus. Pilkkopimeässä vain oppaan lyhdyn valo apuna ihastelimme luolan osioiden katossa kiiluvia ja liipottelevia isoja lepakoita ja maassa viliseviä hämähäkkejä. Reitti kävi koko ajan pienemmäksi ja loppua kohti se olikin sitten vain selviytymistä huonoilla kengillä, liejuisen kosteassa muhkuraisilla pimeillä poluilla ja portailla. Hillaa jännitti satapäiset, vitinää pitävät lepakko-porukat. Meitä vanhempia taas se, miten mahdumme mönkimään oppaan perässä pienenevistä koloista. Yksi onkalo oli jo niin kapea, että jouduimme pilkkopimeässä pujottamaan Taimin irrallaan toiselle onkalon toisella puolen, ennen ryömimistä perässä. Huhhuh. Pois oli kuitenkin päästävä eikä takaisinkaan oikein voinut mennä.

Hieman jalat hapoilla tästä seikkailusta, mutta olihan aika vaikuttava paikka. Luolissa oli monenmoisia pyhinä pidettyjä kivi -muodostelmia. Luolia olisi ollut useampikin, mutta meille ihan riitti yksi elämys vuoren sisällä.

Kokonaisuudessaan leppoisa kahden päivän reissu! Nähtävää riitti koko perheelle, vaikkei yhtäkään lapsille suunnattua kohdetta ollut ohjelmassa, uima-allasta lukuunottamatta. Burman rajaseutua voisi joskus tulevaisuudessa enemmänkin ajella, mielenkiintoisia maisemia.