Kategoria: <span>Yleinen</span>

Juhannus meinasi mennä hieman ohikin, täällä kun ei ko. juhlaa tunneta.  Ihan rentouttavaakin tavallaan jättää koko tohina tällä erää väliin. Eipä sillä, etteikö olisi kuitenkin ollut juhlien virittelyä. Nimittäin synttäreitä…

Yleinen

Täällä vilistää hauskoja erikokoisia gekkoja ja muita liskoja joka puolella. Sisällä ja ulkona. Näimme kookkaan vikkelän  yksilön porttimme pielessä heti ensimmäisenä päivänä. Näky oli Hillalle sen verran vaikuttava, että lisko…

Yleinen

Tässä maassa ihmiset tuntuvat hallitsevan kiireettömyyden taidon. Täytyy oikein kadehtia, miten kellään ei näytä olevan hoppu ja aina on aikaa hieman jutustella. Ihmiset eivät kuitenkaan vaikuta laiskoilta tai veteliltä, joskin…

Yleinen

Songkran on vanhan ajanlaskun mukainen thaimaalainen uudenvuoden juhla, jota vietetään 13-15.4. Kyseessä on karnevaalimainen vesijuhla jossa vettä ammutaan ja heitetään kaiken maailman tavoilla ohikulkijoiden päälle. Kansallinen vapaapäivä, suuri vesisota. Meillä…

Yleinen

Joillekin saattaa olla muodostunut kuva, että täällä ollaan pitkällä lomalla, koko ajan auringonpaistetta (no sitä kyllä oikeastaan on) ja kaikenmoisia seikkailuja. Olen muutamaan otteeseen joutunut ihan vahvistamaan, että mies on…

Yleinen

Nuori neiti Taimi Lyydia on nyt viettänyt tasan puolet elämästään Thaimaassa! Synttäreitä juhlistettiin kakulla, ensikengillä ja pienellä paikallisen tekemällä nallella. Virstanpylvään kunniaksi Taimi keksi juurikin tänään kuinka seisoa ilman tukea.…

Yleinen

Tutkimatta paremmin karttaa varasimme huoneiston jostain päärannan, Cha Amin tuntumasta. Hieman kauas meni taas, muttei tälläkään kerralla harmittanut. Vaikkei majapaikka ihan niin rannassa sijainnut kuten kuvista olisi voinut päätellä, vei…

Yleinen

Bangkokista hurautimme kohti merenrantaa. Valitsimme hieman summamutikassa ensimmäisen majapaikan erittäin hyvän Agodan tarjouksen perusteella, ymmärtämättä että päädyimme hieman kauemmaksi kuin olimme alunperin ajatelleet. No, paikka osottautui sen verran leppoisaksi, että…

Yleinen

Pohjois -Thaimaassa ja monessa muussakin Aasian maassa on näihin aikoihin ns. burning season, eli ihmiset polttavat vuoden aikana kertyneet roskat, moskat, lehdet ym. Täällä kun ei meri-ilma puhaltele, niin kaikki…

Yleinen

Läheisellä isolla ostoskeskuksella Airport Plazalla on usein kaikenmoisia messuja, ilmaisia sellaisia. Piipahdimme vaihteeksi kurkistamassa halliin lupaavien eläinopasteiden houkuttelemana. Olihan nähtävää! Popmusiikki pauhasi täysillä, mikä ärsytti välittömästi. Eläinparat tuskin nauttivat kauheasta…

Yleinen