Asuinalueemme, moobaan, on nimeltään Siwalee Rajapruk. Omakotitalot ovat täällä näemmä useimmiten vartioiduilla, järeästi aidatuilla alueilla. Siitä en ole ihan varma miltä asioilta täällä ollaan suojassa, mutta onpahan turvallinen tunne. Sisäänajoväylällä…
Kategoria: <span>Yleinen</span>
Matka oli piiitkä. Niin vitsin pitkä, ettei olla ennen tehtykään. Autolla maalta Hämeenlinnaan, bussilla Helsinkiin, laivalla Tukholmaan, nauttien perjantai-illan juhlijoiden metelistä, aamusta kahdella eri bussilla painavien matkalaukkujen kera Arlandan lentokentälle.…
Saimme hiljattain vuokraamamme talon tarkemman osoitteen. Googlen Streetviewillä ei ymmärrettävästi päässyt ihan pihaan katsomaan, mutta ainakin pystyi ”ajelemaan” pitkin katuja. Vaikka kyseessä on noin 700 000 ihmisen asuttama kaupunki, kuvien…
Armotonta pakkaamista ja lähdön tunnelmaa. Hillalta pääsi jo ensimmäinen suurikyynelinen itku, kun kellarin sohvaa kannettiin pois. Seuraavat turhakkeet joista luovuimme on ujutettu talosta salaa ulos. Kuvat ovat kännykällä napattuna hieman…
Convoy’s I’m So Sweet, eli meidän Papu. Oletan, että yhdeksän kymmenestä pitää koiran kuskaamista trooppisiin olosuhteisiin hieman typeränä ajatuksena. Niin mekin aluksi. Vaivattuamme ihania ystäviämme ja perhettämme ajatuksella adoptoida haukku…
Muuttaminen Thaimaahan vaatii jonkinmoisen tukon papereita ja erilaisia dokumentteja, joiden hankinta meinasi jäädä hieman viime tinkaan. Saimme toki kohdemaasta seikkaperäiset ohjeet ja neuvoja, mutta jossain kohtaa kaikessa kiireessä loppui sisälukutaito.…
No niin, moninaisten sähköpostien ja kiinteistövälittäjien kanssa viestittelyiden jälkeen meillä on tiedossa koti! Kolmen makuuhuoneen ilmastoitu talo hyvältä, vartioidulta alueelta. Lähellä sijaitsee alueen Clubhouse, jossa ravintola, uima-allas, kuntosali, leikkipuisto ym.…
Aamukampa on askarreltu, muuttopäivä sovittuna ja lennot ostettu. Thaimaasta ei ole vielä löytynyt kotia, mutta tarjontaa tuntuu olevan, jos vain joku antaa koiran tulla myös asustamaan. Siellä on paraikaa hieman…
Mitä kaikkea pieni perhe ja koira tarvitsevat vuoden aikana? Uskoakseni meillä on kolme maksimissaan 20 kilon laukkua ja käsimatkatavarat täytettävissä. Lisää haastetta aiheeseen tuo se, että ne kaikki tavarat täytyy…
Luulin jo, että kaikki tämä lähtemisen tekeminen on niin stressaavaa, etten ehdi innostua uudesta maasta laisinkaan. No väärin luultu, sillä eilen katselin mitä kivaa keksin sieltä Hillalle. Hoksasin, että paikallisessa…
