PIKKUREISSAAJAT Posts

Convoy’s I’m So Sweet, eli meidän Papu. Oletan, että yhdeksän kymmenestä pitää koiran kuskaamista trooppisiin olosuhteisiin hieman typeränä ajatuksena. Niin mekin aluksi. Vaivattuamme ihania ystäviämme ja perhettämme ajatuksella adoptoida haukku…

Yleinen

Muuttaminen Thaimaahan vaatii jonkinmoisen tukon papereita ja erilaisia dokumentteja, joiden hankinta meinasi jäädä hieman viime tinkaan. Saimme toki kohdemaasta seikkaperäiset ohjeet ja neuvoja, mutta jossain kohtaa kaikessa kiireessä loppui sisälukutaito.…

Yleinen

No niin, moninaisten sähköpostien ja kiinteistövälittäjien kanssa viestittelyiden jälkeen meillä on tiedossa koti! Kolmen makuuhuoneen ilmastoitu talo hyvältä, vartioidulta alueelta. Lähellä sijaitsee alueen Clubhouse, jossa ravintola, uima-allas, kuntosali, leikkipuisto ym.…

Yleinen

Aamukampa on askarreltu, muuttopäivä sovittuna ja lennot ostettu. Thaimaasta ei ole vielä löytynyt kotia, mutta tarjontaa tuntuu olevan, jos vain joku antaa koiran tulla myös asustamaan. Siellä on paraikaa hieman…

Yleinen

Mitä kaikkea pieni perhe ja koira tarvitsevat vuoden aikana? Uskoakseni meillä on kolme maksimissaan 20 kilon laukkua ja käsimatkatavarat täytettävissä. Lisää haastetta aiheeseen tuo se, että ne kaikki tavarat täytyy…

Yleinen

Luulin jo, että kaikki tämä lähtemisen tekeminen on niin stressaavaa, etten ehdi innostua uudesta maasta laisinkaan. No väärin luultu, sillä eilen katselin mitä kivaa keksin sieltä Hillalle. Hoksasin, että paikallisessa…

Yleinen

Nyt sitten tapahtuu joka päivä! Eilen istuimme Tampereen kaupungin rokotuksista vastaavan lääkärin vastaanotolla kuulemassa kuinka monta sataa hurahtaa tarvittaviin rokotteisiin. Ja niitähän riittää! Aikuisille ristiin rastiin jäykkäkouristus, hepatiitti A ja…

Yleinen

Nyt on muutaman päivän ajan tuntunut, etteivät ajatukset pysy kasassa. Ruokapöytä on muuttunut koordinointi- ja logistiikkakeskukseksi, mikä pursuilee jos jonkinmoisia muistilappuja. ”Soita työnantajalle”, ”Varaa lääkärin vastaanotto rokoteasioissa”, ”Poliisilaitokselle lasten passit”,…

Yleinen

Hatunnosto ammattikuvaajille! Kyllähän sitä on kameraa, valoja ja hyvää tahtoa, mutta miten saada vauva katsomaan suoraan kameraan ilman kuolaa ja heiluntaa sekunniksi, onkin toinen juttu. Takana vähemmän rento kuvienottotilanne, johon…

Yleinen

Jo on ollut ylistävää ja kadehtivaa kommentointia, kun on kerrottu aikeistamme ystäville ja lähipiirille. Kuulumme toki itsekin siihen lapsiperheen arkeen jumiutuneiden joukkoon, jotka ihailevat niitä ihmisiä, jotka vaan menevät ympäri…

Yleinen